maanantai 25. huhtikuuta 2016

Glamouria arkeen- viehkeän vihreitä mekkoja

Ulkona jo kivasti vihertää. On myös vihreiden mekkojen aika, kun värihaasteessa on huhtikuussa ollut vuorossa vihreän eri sävyt. 

Minulla on lojunut näyttävä vihreäpohjainen Unikko-kangas kangasvarastossa jo parisen vuotta. Hametta olin alun perin siitä ajatellut ja sitä oli vain niukka metri. Olipas hyvä, että on tämä värihaaste, muuten ei olisi tähän kankaaseen ehkä tullut tarrattua....:).

Yksinkertainen on kaunista varsinkin Marimekon kankaissa. Päätin nyt tehdä tästä kankaasta selkeälinjaisen hihattoman mekon kesäksi. Mekkoon tuli eteen yhdet rintamuotolaskokset vaan, eikä edes vetoketjua taakse.





Kaavana on  Esme-dress mekko hihattomana versiona (Lotta Jansdottirin kirjasta klik tästä).

Voi että tykkään tästä mekosta! En malttanut odottaa kesään, vaan olen tätä mekkoa jo pitänyt töissä neuletakin kanssa. Huomaa,että Unikko-kuosi on edelleen rakastettu, olen nimittäin tästä mekosta saanut paljon kehuja. Jopa mieheni sanoi, että onpas tuo hieno! Mekko pääsi myös esille kansalaisopiston ompelukurssin kevätnäyttelyyn :).




Toinen vihreä mekko valmistui Eurokankaan erikoistrikoopaloista löydetystä vihreästä röyhelökankaasta. En voinut tätä vastustaa, kun silmäni siihen sattumalta osui. 





Tästä tuli hauska, mutta saas nähdä, mihinköhän tilaisuuteen tämä nyt oikein sopii. Hihat olisin halunnut, mutta kangasta ei kerta kaikkiaan riittänyt. On se kuitenkin mukavaa, että kaapissa on tällainen juhlavampi kapistus, jos tulee jotkut yllättävät juhlat :).

Kaavana minulla oli netistä tilattu superkiva polvipituisen mekon kaava. 
(Love Notions Tessa-dress)
Tästä linkki kaavan valmistajan sivuille klik

tessa cover image

Kaavassa on koot XS-XXXL, ja mekon voi tehdä eri hihanpituuksilla tai hihattomana. Tämän mekon kaavassa on hyvä muoto, täytyypä seuraavaksi testata hihallista versiota. Tätä vihreätä bling-blingkangasta oli kyllä niin niukasti, että ihan täysin en pystynyt kaavaa noudattamaan. 

Löysin kaavan Instan kautta. Olen huomannut, että Instasta saa hyvin vihiä kivoista ulkomaisista kaavoista ja onkin viime aikoina tullut latailtua PDF-kaavoja. 

Tämä mekko pääsi myös opiston kevätnäyttelyyn. Näin komia rivi meillä oli mekkoja siellä esillä. Tuo valkoinen pitsi-ihanuus on opettajan tekemä.






Lopuksi vielä tein pienelle prinsessalle vihreän kesämekon. Sain ystävältäni hänen tytöltään pieneksi jääneen hurmaavan Hello-Kitty T-paidan. Koska se on tytölleni hiukan liian lyhyt selästä, päätin tehdä siitä mekon. Kävin läpi kangasvarastoni ja sieltähän löytyi juuri passelit värit tähän tarkoitukseen:







Nuo sydäntaskut on mieluisat. Tämä tyttö rakastaa yli kaiken kerätä pieniä tavaroita ja pussittaa niitä laukkuihin ja taskuihin...



Tämä mekko käy myös kaikenlaiseen temppuiluun,se kun on löysä ja mukava, vaikka helma on puuvillakangasta.




Onpas kivaa, kun voi jo alkaa tehdä kesävaatteita sekä itselle että tytölle. Hirveästi on ideoita ja kankaita odottamassa, kun vaan kerkiäis ompelemaan!

Tuli muuten käytyä Marimekon Ysmy-myynneissä viime viikolla ja sain taas mahtavan saaliin kesämekkoja ajatellen. Nyt vaan meni viime viikonloppukin enemmän leipomisen merkeissä, kun meillä on tiedossa vanhimman poikani YO-juhlat kesäkuussa. Täytyy toivoa, että ehtii seuraavina viikonloppuina enemmän panostaa ompelun puolelle.

Laittelen Instaan (@mekkomeri) blogia tiheämmin kuvia ompeluksista eli käyhän sielläkin katsomassa.

Mukavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Mahtavia mekkoja ja hienoja mallinukkeja. Tuo unikko on komea noin isona.

    VastaaPoista
  2. Kiitos 💕! Nuo puiset mallinuket oli hauskat ja niiden kädet piti nostaa ylös pystyyn, että sai mekon puettua 😀

    VastaaPoista